Beca

FI AVA Grassduck`s Hurricane Irene 

Labradorinnoutaja
Selkä: VA0 - LTV0 - SP0
Kyynärät: 0 - 0
Lonkat: B - A
Musta
Narttu
04.01.2018


Beca on minun ensimmäinen pentuna tullut koira ja kuten moni sanoo ensimmäisen koiran pilaa aina. Näin on osaltaan käynyt sillä olemme opetelleet yhdessä elämistä ja virheitä on sattunut matkalle mutta nämä virheet ovat myös kasvattaneet paljon!






Luonne:

Beca 6 vuotta

Beca on luonteeltaan todella ohjaajapehmeä. Ohjaajapehmeys näkyy kaikista eniten tilanteissa joissa Beca joutuu lähietäisyydeltä tekemään jotain mitä se ei ymmärrä. 
Beca menee helposti "lukkoon" jolloin se kaipaa paljon tukea ja apua. Ensimmäisestä varovaisuuden merkistä täytyy tehtävää helpottaa ja koiraa auttaa. 

Beca on opettanut tällä ominaisuudellaan ja luonteenpiirteellään minulle kaikista eniten, sillä minun täytyy koiraa kouluttaessa lukea sen mielentilaa. Ahdistuneena se ei kykene oppimaan eikä koulutustilanne ole sille enää mieluinen. 

Becan pehmeys, epävarmuus ja ahdistus poistuu kun se laitetaan toimimaan yksinään ja se saa tehdä asiat parhaaksi kokemallaan tavalla. 

Jäljellä, haussa ja raunioilla Beca kuitenkin kestää korjaamisen. Beca siis ei kykene epäonnistumaan eikä halua tuottaa ohjaajalleen pettymystä. Se haluaa aina olla kympin oppilas joka on sekä hyvä että haitallinen ominaisuus. Tämä ominaisuus opettaa minua kouluttajana lukemaan ja ymmärtämään koiraani. 

Beca 6kk

Nyt kun olen kertonut Becan ainoasta huonosta puolesta niin voidaankin kehua sitä maasta taivaaseen!
Aloitetaan vaikka Becan toimivasta ON/OFF napista joka on parasta mitä siltä löytyy. Beca rakastaa sekä rentoa oleilua, että reipasta ja aktiivista tekemistä.

Beca on äärimmäisen kiltti ihmisiä ja muita koiria kohtaan. Becaa on helppo käsitellä kaikkien toimesta. Beca on kuitenkin hieman epävarma vieraiden ihmisten ja varsinkin miesten seurassa. Beca on muiden koirien kanssa todella helppo, varma ja välinpitämätön, minkä takia sitä on käytetty häiriökoirana erilaisissa tilanteissa. 

Terveys:

Beca on steriloitu 4/2019 silloisen kohtutulehduksen pelon takia sillä edellinen koiramme kuoli kyseiseen tulehdukseen 10/2017. Nyt jos saisin päättää, ei Becaa olisi steriloitu. Koen että nykyään suurempia ongelmia aiheuttaa leikkaus, kun leikkaamatta jättäminen. 

Beca on kärsinyt useammasta virtsatietulehduksesta vuosien 2021-2023 aikana. Tätä on tutkittu pitkään. 

Virallinen syy kaikille oireille on keskeneräinen sukuelinten kehitys ja vajaavainen estrogeenituotanto joka aiheutuu juurikin tästä, että Beca on leikattu 16kk ikäisenä. Becan kokoiselle koiralle aivan liian aikainen aika keskeyttää hormonitoiminta. Silloin oli yleistä nuoren koiran leikkaamiseen kannustaminen ja sen perusteella mekin päätös osaltamme tehtiin.

Nykyään opastan kaikkia odottamaan vähintään kolmet juoksut, jolloin koiran hormonitoiminta tasoittuu ja koira on kasvanut myös sukuelimistään aikuiseksi. Nartun leikkaamista kannattaa kuitenkin aina miettiä pitkään.

Beca on muuten ollut suhteellisen terve. Nyt viimeisen vuoden aikana kuitenkin olemme joutuneet poistamaan yhden hampaan ja toisen poistaminen on lähiaikoina edessä. Beca on nuorena onnistunut myös lävistämään kielensä panssariaitaan.
Beca on yliherkkä kalkkunalle, mutta muut ruoka-aineet käyvät.

Harrastukset:

Becan kanssa on tehty ja koettu paljon ja löydetty myös ne omat jutut. Lajeiksi meille alusta asti jäi agility ja rally-toko. 

Pelastuskoiratoiminta tuli mukaan vuonna 2022, kun pääsimme mukaan seuraan. 

Agility oli pitkään päälajimme ja siinä olemme takoneet päätämme seinään. Saimme sen mitä tavoittelimme, kun syksyllä 2022 juoksimme Ahvenanmaalla viimeisen SERTin, jolloin Beca valioitui ja jäi "varhaiseläkkeelle" agilitystä. 

Beca, kuten moni muukin labradori ei rakenteeltaan sovi agilityyn, vaikka kyseessä olisi kuinka käyttölinjainen koira. Becakin on juuri ja juuri MAKSI- kokoinen. Korkeutta on hieman vajaa 51cm. Beca hyppää 60cm esteitä jotka ei vain sovi tuon rakenteiselle koiralle. Tämän takia emme enää treenaa tai kisaa agilityä aktiivisesti vaan olemme siirtyneet kropalle mukavampaan tekemiseen.

Tällä hetkellä Beca kilpailee agilityssä Clarken kanssa satunnaisesti samoissa kisoissa, jossa pääsee 1-lk radoille, jolloin esteet ovat 50cm korkeita. Edelleen pienenä haaveena on hyppyvalion arvo mutta tämä on tavoite jonka toteutumatta jääminen ei ole itselleni niin iso asia. Becan terveys on etusijalla.

Nykyään Becan kanssa tehdään pelastusjuttuja. Suoritettiin PEKO-T eli kansallinen pelastuskoirakoe syksyllä 2022 ja tälle vuodelle olisi tavoitteena suorittaa VIRTA-koe.

 Beca on Pelastuskoirana varma, toimiva ja kuuliainen. 

Becan pehmeydestä johtuen jäljen kouluttaminen on ollut todella pitkä ja kivinen tie. Se vaatii minulta edelleen todella vahvaa koiran lukutaitoa jotta osaan auttaa ja opastaa koiraa, jos jälki hukkuu. 
Jälki toimii tällä hetkellä hyvin ja olen ylpeä siitä, että yhteinen työ näkyy ja sitä on ilo katsoa! 

Haussa ongelmana tällä hetkellä oikeastaan vain liian suuri hakualue, joka varsinkin ensimmäisen 15-30 min aikana ei pienene ja koiraa on vaikea ohjata ja pitää lähellä. Beca on kontrollissa mutta kun se saa hajun niin silloin se hakeutuu kohteelle ja ilmaisee.

Rally-tokossa yritämme hitaasti saavuttaa rally-tokovalion titteliä. Laji on meillä koko ajan takataskussa jos jaksaisin tähän enemmän panostaa. Toivottavasti tuo meillä kotona asuva maailman paras kety innostuisi kilpailemaan tässä Becan kanssa ja saavuttaisi yhdessä Becan kanssa tarvittavat tulokset. Itse en ole paras ihminen lajeihin joissa täytyy suorittaa pilkun tarkasti. Tykkään tehdä asioita omalla tavalla hieman vapaammin.

Becan kanssa ollaan tehty myös seuraavia lajeja:

VEPE - olisi SOVE valmis tämäkin lukeutuu viilaamiseksi ja vaatii paljon aikaa ja panostamista. 

Vetolajit - Beca on liian pehmeä vetämään yksin. Vain pyörän vetäminen sopii Becalle.

Koiratanssi - Tässä meillä on tavoitteita jotka vaativat minulta aika paljon tapoja ja kekseliäisyyttä.

Mejä - Beca on hieno mejä-koira mutta en ole halunnut tehdä riistajälkeä ihmisen jäljen rinnalla.

Nose Work -  Olemme tehneet tätä paljon koronan aikaan kotona. Meille tämä on kivaa ajan vietettä.

Toko - Meidän tokotaival jäi yhteen ALO3 tulokseen.

Rodunomaiset lajit - Taipparit olisi tarkoituksena suorittaa vielä ennen kuin veteraani-ikä koittaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Clarke X Vix

Tervetuloa Maxspeed- kennelin nettisivuille