Pentu meiltä?

Kiinnostaako oma pieni rajalassie? Tällä sivulla pääset pureutumaan siihen, olisiko sinusta meidän timanttisen tiimin jäseneksi!


Avasin omia kasvatusperiaatteita täällä, mutta tiivistettynä: pyrin kasvattamaan kivaa kotikoiraa ja toimivaa harrastuskoiraa samassa paketissa. Meiltä pentu ei lähde suurten tulostavoitteiden kanssa, eikä se vastapainoksi lähde myöskään makaamaan koko elämäkseen sohvalle. Meille kaikista tärkeintä on, että pentu pääsee kotiin, jossa se saa olla koira, tehdä yhdessä oman ihmisen kanssa ja jossa sille annetaan rajat ja rakkautta.


Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka kuinka yritän omalla kasvatustyölläni kasvattaa rauhallista kotikoiraa, rauhallisuudella tarkoitan lähinnä toimivaa ON/OFF nappia, joka on itselleni yksi tärkeimmistä koiran ominaisuuksista. Bordercollie on kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin työkoira, joka rakastaa työn tekemistä, eikä mikään työkoira pidemmän päälle nauti elämästä, jossa sille ei tarjota töitä ja jossa se ei pääse toteuttamaan itseään. Eli vaikka meiltä pennun ottajalle ei lankea tulostavoitteita, niin kuitenkin vaadin, että pennun kanssa tehtäisiin jotain, jotta se on onnellinen, tyytyväinen ja pääsee toteuttamaan itseään toivotulla tavalla, eikä välttämättä pura tylsyyttään ja turhautumistaan esimerkiksi huonekaluihin.

Eli jos etsit itsellesi harrastuskaveria, joka osallistuu innolla kaikkeen, jatka ihmeessä lukemista.

Jos taas etsit enemmän vain lenkkikaveria, kuin harrastuskoiraa, ei bordercollie ole ehkä oikea rotu juuri sinulle.

Maxspeed -pennut kasvavat alusta asti kotona normaalin arjen keskellä ja tottuvat alusta alkaen normaaliin arkeen, vieraisiin ihmisiin, autoiluun, erilaisiin ääniin ja turvallisiin tuttuihin koiriin. Pyrimme antamaan pennuille mahdollisimman hyvät lähtökohdat uuteen elämään ennen luovutusta. Pennut ruokitaan laadukkaalla täysravinnolla ja totutetaan erilaisiin proteiineihin jo pentulaatikossa. Pennut ehdollistuvat tavoittelemaan ihmiseltä palkkiota (ruoka ja lelu) jo ennen muuttoa uuteen kotiin. Pennut totutetaan käsittelyyn (kynsienleikkuu, pesu etc) ennen luovutusta. Pennut luovutetaan uusiin koteihin 7-8 viikon ikäisinä, asiallisesti hoidettuina, rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina ja sirutettuina. 

Pennun hintaan kuuluu elinikäinen kasvattajan tuki eli autan kaikissa mieltä painavissa asioissa liittyi se sitten koulutukseen, terveyteen, luonteeseen tai kuulumisten vaihtoon. Toivon kasvattieni omistajilta molemminpuolista yhteydenpitoa, sillä haluan tietää miten pienillä menee myös silloin, kun ne eivät ole enää niin kovin pieniä. Pyrin järjestämään kasvateilleni yhteisiä treenipäiviä tai koulutuksia jossa on mahdollista tavata koiransa sukulaisia. Nämä NS kennelpäivät ovat bordercolliepiireissä yleisiä ja todella kivoja!

En ota pennuista varauksia, vaan tapaan sinua ja perhettäsi mielelläni etukäteen kasvotusten, jotta pääsemme juttelemaan ja tutustumaan toisiimme ja kykenen miettimään onko minulla tarjota juuri sinulle/teille sopivaa pentua. Valitsen pentujen tulevat kodit ihmisistä, jotka olen nähnyt ainakin kerran itse ja joiden kanssa tunnen olevani samalla aaltopituudella. Kuuntelen tulevan kodin toiveet ja tarpeet ja pyrin parhaani mukaan löytämään niitä vastaavan pennun, joten esittelethän itsesi, perheesi ja millaista koiraa etsitte mahdollisimman tarkkaan jo ensimmäisessä sähköpostissa. 

Mielestäni bordercollie ei ole oikea rotuvalinta lapsiperheeseen tai lapselle. Meiltä ei siis valitettavasti lähde pentua monen lapsen lapsiperheeseen tai lapselle ensimmäiseksi koiraksi. Tähän poikkeuksen tekevät perheet, joilla jo aiempaa kokemusta rodusta. Myöskään suureen koiralaumaan en pentua luovuta sillä auttamatta pennun huomia jää vähemmälle, jos koiria on taloudessa jo ennestään yli 4.

Mikäli olet edelleen sitä mieltä, että olet oikea ihminen meidän joukkoomme, niin ota yhteyttä hyvissä ajoin ennen suunnitellun pentueen syntymää mieluusti sähköpostitse. Vastaan lyhyempiin kysymyksiin paremmin instagramissa, mutta pentua koskevat kyselyt ja esittelyt toivon sähköpostiin. 

Koirien kaikki tärkeät tiedot löytyvät ennen pentueen syntymää nettisivuilta, pentueen omalta sivulta, joka linkataan jo astutusvaiheessa TÄHÄN. Lisäksi Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä on näkyvillä koirien sukutaulut sekä harrastus- ja terveystulokset. Tutustuthan suunnitellun pentueen vanhempiin, luonnekuvauksiin, terveystietoihin ja sukutauluihin tarkasti ennen kuin otat yhteyttä pennun toivossa. On paljon helpompi jutella ihmisten kanssa, joka tietää mitä ovat ottamassa. Toivon jo ensimmäisessä yhteydenotossa kattavaa esittelyä siitä kuka olet, miksi kiinnostuit juuri minun kasvatustyöstäni, miksi juuri tämä yhdistelmä, mihin käyttötarkoitukseen koira tulisi ja mitä pystyt sille tarjoamaan.

Haluan tavata kaikki pennuista kiinnostuneet etukäteen, enkä luovuta pentua ihmiselle, jota en ole kasvotusten nähnyt. Pentuja saa tulla katsomaan ensimmäisen kerran niiden täytettyä 4 viikkoa sillä ennen sitä ne eivät oikeastaan muuta tee kuin nukkuvat. 

Lopuksi täytyy vielä muistuttaa, että kyseessä on monella tavalla ihana rotu mutta kuten kaikissa roduissa myös bordercolliessa on paljon haastetta ja riskejä, jotka rotua miettivän olisi hyvä tiedostaa. Oletko valmis elämään niiden kanssa, jos omalle kohdalle osuu esimerkiksi joku perinnöllinen sairaus. 

Vaikka bordercollie mielletään melko terveeksi roduksi monella mittapuulla, löytyy kuitenkin muutamia rotua laajasti rasittavia sairauksia. Suurimpia perinnöllisesti suvuissa liikkuvia ongelmia ovat tällä hetkellä erilaiset silmäsairaudet, olkanivelen osteokondroosi (OCD), epilepsia ja luustossa esiintyvät kasvuhäiriöt. Rodusta esiintyy myös monia muita perinnöllisiä sairauksia. Valitettavasti en yrittämisestä huolimatta pysty lupaamaan kenellekään täysin tervettä koiraa, vaikka kuinka siihen pyrin tähtäämään ja sitä tavoittelen. Tämä on yksi niistä ikävistä asioista, joka bordercollieta haaveilevan on hyvä tietää ja mihin kannattaa varautua. Kerron avoimesti yhdistelmien terveysmurheista ja jos joku asia yhdistelmän takana mietityttää tai askarruttaa, saa minulta kysymällä siihen parhaan mahdollisen vastauksen.


Bordercolliesta rotuna voi lukea lisää:

Rotujärjestö

JTO (jalostuksen tavoiteohjelma)

PEVISA (Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma)

Ohjeita pennun hankkijalle



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Clarke X Vix

Tervetuloa Maxspeed- kennelin nettisivuille